Kirkko on suljettu talvikaudeksi 1.9.-31.5. Vierailla voi ennakkovarauksella.
Tietoa talvikaudella vieraileville
Pyrimme palvelemaan kävijöitä myös talvikaudella järjestämällä vierailuja ennakkovarauksesta. Varaathan vierailusi vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin. Huomaathan, että talvikaudella vastaamme viesteihin arkisin maanantaista torstaihin. Varaukset ja lisätiedot opas@petajavesi.fi
Kirkko on auki kesäkaudella 1.6.-31.8.2023 päivittäin klo 10-18, (paitsi 23.-24.6. suljettuna).
Tietoa kesällä vierailevalle
Petäjäveden vanhassa kirkossa järjestettävät vihkiäiset, konsertit ja kastetilaisuudet saattavat vaikuttaa tilapäisesti aukioloaikoihin. Erilaisten perhejuhlien aikana kirkkosaliin ei välttämättä pääse tutustumaan, mikäli juhlaväki haluaa pitää tilaisuuden suljettuna. Kesäkuukausina vihkiäisiä on lähes joka lauantai-iltapäivä, joten kannattaa varautua pieneen odotteluun tai soittaa etukäteen ja tarkistaa aikataulut. Vanhassa kirkossa järjestetään myös monena kesäsunnuntaina kaikille avoin jumalanpalvelus, joka alkaa klo 10.00 tai 13.00.
Kirkko on suljettu talvikaudeksi 1.9.-31.5. Vierailla voi ennakkovarauksella.
Tietoa talvikaudella vieraileville
Pyrimme palvelemaan kävijöitä myös talvikaudella järjestämällä vierailuja ennakkovarauksesta. Varaathan vierailusi vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin. Varaukset ja lisätiedot opas@petajavesi.fi
Kirkko on auki kesäkaudella 1.6.-31.8.2023 päivittäin klo 10-18

Koe kaksi Unescon maailmanperintökohdetta samana päivänä ja helposti MatkaMäkelän linja-auton kyydissä!
Pakettiin kuuluu: Tilausajokuljetus mukavasti Matka Mäkelän bussilla, opastettu vierailu Petäjäveden vanhassa kirkossa, lounas Lemettilän tilalla, eräoppaan kanssa vierailu Struven ketjun Oravivuoren mittauspisteellä ja jälkiruokakahvit luonnon helmassa. Saat varmasti mukavaa matkaseuraa! Varaa lippusi täältä.
Talvikaudella 1.9.2022-31.5.2023:
Talvikaudella kirkko on suljettu, mutta pyrimme palvelemaan vierailijoita mahdollisuuksien mukaan. Talvikaudella vierailut vain etukäteisvarauksella. Tee varaus vähintään 2 viikkoa ennen ajankohtaa osoitteeseen opas@petajavesi.fi
Ovenavausmaksu: 20 € / ryhmä
1–10 henkilöä: 70 € (hinta sisältää pääsymaksut ja ovenavausmaksun).
Yli 10 henkilöä: Pääsymaksut 5 € / hlö ja ovenavausmaksu 20 € / ryhmä.
Lisäksi talvikauden pääsymaksut maksetaan etukäteen laskulla, mistä tulee laskutuslisä 5 €.
Toisen asteen opiskelijaryhmien vierailu talvikaudella enintään 100 €.
Kesäkaudella 1.6.–31.8.2023:
Aikuinen: 7 €
Eläkeläinen, opiskelija, työtön: 5 €
Yli 10 hengen ryhmät: 5 € / hlö
Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi
Pääsymaksut sisältävät noin 30 minuuttia kestävän opastuksen oppaan johdolla. Opastetut kierrokset alkavat klo 11, 13, 15 ja 17 tai tilanteen mukaan. Petäjäveden vanhalta kirkolta on myös mahdollista varata etukäteen ennen vierailua Matka petäjäiseen rakennustaiteeseen -opastus, jossa keskitytään kirkon arkkitehtuuriin, tai Kirkkomaan kätkemää -opastus, jossa tutustutaan hautausmaahan.
Voit tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sen ympäristöön myös omatoimisesti digitaalisen opastuksen avulla. Digitaalinen opastus löytyy ilmaisesta Nomadi-sovelluksesta tai verkosta.
Voit ostaa lipun joko verkkokaupastamme tai paikan päällä. Maksuvälineinä käyvät käteinen sekä pankki- ja luottokortit. Petäjäveden vanha kirkko ei ole Museokortti-kohde. Pressikortilla kirkkoon pääsee maksutta, jos henkilökunnan kanssa on etukäteen sovittu jutun tekemisestä.
Talvikaudella 1.9.2022-31.5.2023:
Talvikaudella kirkko on suljettu, mutta pyrimme palvelemaan vierailijoita mahdollisuuksien mukaan. Talvikaudella vierailut vain etukäteisvarauksella. Tee varaus vähintään 2 viikkoa ennen ajankohtaa osoitteeseen opas@petajavesi.fi
Ovenavausmaksu: 20 € / ryhmä
1–10 henkilöä: 70 € (hinta sisältää pääsymaksut ja ovenavausmaksun).
Yli 10 henkilöä: Pääsymaksut 5 € / hlö ja ovenavausmaksu 20 € / ryhmä.
Lisäksi talvikauden pääsymaksut maksetaan etukäteen laskulla, mistä tulee laskutuslisä 5 €.
Toisen asteen opiskelijaryhmien vierailu talvikaudella enintään 100 €.
Kesäkaudella 1.6.–31.8.2023:
Aikuinen: 7 €
Eläkeläinen, opiskelija, työtön: 5 €
Yli 10 hengen ryhmät: 5 € / hlö
Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi
Pääsymaksut sisältävät noin 30 minuuttia kestävän opastuksen oppaan johdolla. Opastetut kierrokset alkavat klo 11, 13, 15 ja 17 tai tilanteen mukaan.

Petäjäveden vanhan kirkon parkkipaikka sijaitsee valtatie 23:n varressa, ja sinne on hyvät opasteet. Pysäköintialueella on tilaa sekä henkilö- että linja-autoille ja pöytiä evästaukoa varten. Pysäköintialueelta pääset vanhalle kirkolle kävellen; matka kirkolle on noin 200 metriä kävelytietä pitkin.
Liikuntarajoitteiset pääsevät ajamaan lähemmäs kirkkoa pohjoispuolelta Siltatien kautta.
Petäjävedellä kahvila- ja ravintolapalveluja tarjoavat mm. ravintola Kanttari, Petäjäveden Pizzeria & Kebab, suoramyynti Heinähattu, liikenneasema Kyläseppä, SoppaGrilli23 sekä Hakamaan lammastila. Kesäisin vierailijoita on tyypillisesti palvellut myös Lemettilän tilan aittakahvila. Suosittelemme tarkistamaan ruokailupaikkojen aukioloajat ennen vierailua. Vanhan kirkon rappusilla ja pihalla voit myös nauttia omia eväitä.
Vanhan kirkon parkkipaikka sijaitsee valtatien 23 varressa, ja sinne on hyvät opasteet. Pysäköintialueella on tilaa sekä henkilö- että linja-autoille ja pöytiä evästaukoa varten. Pysäköintialueelta on kävelytie vanhalle kirkolle; kävelymatkaa kertyy n. 200 metriä.
Liikuntarajoitteiset pääsevät ajamaan lähemmäs kirkkoa pohjoispuolelta Siltatien kautta.
Petäjävedellä kahvila- ja ravintolapalveluja tarjoavat mm. jäätelökahvila Konttinenttaali, ravintola Kanttari, Petäjäveden Pizzeria & Kebab, suoramyynti Heinähattu, liikenneasema Kyläseppä, SoppaGrilli23 sekä Hakamaan lammastila. Kesäisin vierailijoita on tyypillisesti palvellut myös Lemettilän tilan aittakahvila. Suosittelemme tarkistamaan ruokailupaikkojen aukioloajat ennen vierailua. Vanhan kirkon rappusilla ja pihalla voit myös nauttia omia eväitä.

Kymmenen suomenlammasta laiduntaa vanhaa kirkkoa ympäröivillä laitumilla kesäisin hoitaen näin vanhaa kirkkoa ympäröivää perinnebiotooppia. Muistathan, että sähköpaimenaitaan ei kannata turvallisuussyistä koskea ja lampaita ei tule ruokkia. Pidäthän myös koirasi piha-alueella kytkettynä. Kesällä 2023 laitumella ei ole poikkeuksellisesti lampaita, koska uutta laumaa varten laitumella on pidettävä välivuosi.
Vanhassa kirkossa valokuvaaminen on sallittua omaan käyttöön; kaupallisiin tarkoituksiin kuvaamisesta on sovittava erikseen. Muistathan kuitenkin, että esimerkiksi jumalanpalveluksen aikana kirkkosalissa kuljeskelu ja valokuvaaminen häiritsee tilaisuutta. Tällaisissa tilanteissa kuvaamista tulisi välttää.
Kymmenen suomenlammasta laiduntaa vanhaa kirkkoa ympäröivillä laitumilla kesäisin hoitaen näin vanhaa kirkkoa ympäröivää perinnebiotooppia. Muistathan, että sähköpaimenaitaan ei kannata turvallisuussyistä koskea ja lampaita ei tule ruokkia. Pidäthän myös koirasi piha-alueella kytkettynä.
Vanhassa kirkossa valokuvaaminen on sallittua omaan käyttöön; kaupallisiin tarkoituksiin kuvaamisesta on sovittava erikseen. Muistathan kuitenkin, että esimerkiksi jumalanpalveluksen aikana kirkkosalissa kuljeskelu ja valokuvaaminen häiritsee tilaisuutta. Tällaisissa tilanteissa kuvaamista tulisi välttää.
Vanhassa kirkossa ei ole sisä-WC:tä, mutta pihapiirissä on kuivakäymälät, jotka ovat käytössä kesäaikaan. Toinen käymälä on varustettu myös pyörätuolilla liikkuvia varten.
Petäjäveden vanhassa kirkossa esteettömyys ei täysin toteudu. Rakennus on vanha, joten lattiat eivät ole täysin suorat, ja kynnykset ovat korkeat. Myös ulkoportaat ovat melko jyrkät. Vanhan kirkon pyörätuoliluiska on tilapäisesti pois käytöstä.
Liikuntarajoitteiset voivat ajaa ajoneuvoilla lähemmäs kirkkoa pohjoispuolelta Siltatien kautta.

Citynomadin digitaalisen kartan avulla pääset tutustumaan kahteen keskisuomalaiseen Unescon maailmanperintökohteeseen: Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sen ympäristöön sekä Struven ketjun Oravivuoren mittauspisteeseen Korpilahdella. Reitiltä löytyy yhteensä 27 pistettä, jotka mahdollistavat alueen maailmanperintökohteisiin tutustumisen myös omatoimisesti yhdeksällä eri kielellä.
Digitaalisen opastuksen löydät maksuttomasta Nomadi-sovelluksesta tai webistä citynomadi.com helposti hakusanoilla Petäjäveden vanha kirkko tai Struven ketju. Suoraan reitille pääset tästä.
Petäjäveden vanhan kirkon, Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen ja Oravivuoren tasojen kohteet sisältävät myös audio-opastuksen niin suomeksi kuin englanniksikin, eli voit laittaa kuulokkeet korville ja nauttia kohteista opastuksen tahtiin.
Lue lisää digitaalisesta opastuksesta tästä.
Citynomadin digitaalisen kartan avulla pääset tutustumaan kahteen keskisuomalaiseen Unescon maailmanperintökohteeseen: Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sen ympäristöön sekä Struven ketjun Oravivuoren mittauspisteeseen Korpilahdella. Reitiltä löytyy yhteensä 27 pistettä, jotka mahdollistavat alueen maailmanperintökohteisiin tutustumisen myös omatoimisesti yhdeksällä eri kielellä.
Digitaalisen opastuksen löydät maksuttomasta Nomadi-sovelluksesta tai webistä citynomadi.com helposti hakusanoilla Petäjäveden vanha kirkko tai Struven ketju. Suoraan reitille pääset tästä: https://citynomadi.com/route/8d1734828f18b3ed090b25b2aa06d42f?lang=fi
Petäjäveden vanhan kirkon, Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen ja Oravivuoren tasojen kohteet sisältävät myös audio-opastuksen niin suomeksi kuin englanniksikin, eli voit laittaa kuulokkeet korville ja nauttia kohteista opastuksen tahtiin.
Lue lisää digitaalisesta opastuksesta: https://petajavesioldchurch.fi/tutustu-petajaveden-vanhaan-kirkkoon-ja-struven-kolmiomittausketjuun-digitaalisen-opastuksen-avulla/
Koe samalla kaikki kolme lähiseudun 1700-luvun puukirkkoa ja varaa opastettu tutustuminen ryhmällesi Petäjäveden, Keuruun ja Pihlajaveden kirkkoihin.
Yhteislipun hinta 15,00 e / hlö. Laskutuslisä 6,50 e / ryhmä.
Hinta sisältää pääsyliput ja opastukset kohteissa suomeksi (kesto n. 2,5 h siirtymineen). Tilaaja maksaa oppaan matkakulut. Ryhmän minimikoko on 20 henkilöä.
Varaukset ja tiedustelut: museo@keuruu.fi , puh. 040 965 5597 tai opas@petajavesi.fi , puh. 040 582 2461.
Koe samalla kaikki kolme lähiseudun 1700-luvun puukirkkoa ja varaa opastettu tutustuminen ryhmällesi Petäjäveden, Keuruun ja Pihlajaveden kirkkoihin. Tutustu kierrokseen tarkemmin tästä!
Yhteislipun hinta 15,00 e / hlö. Laskutuslisä 6,50 e / ryhmä.
Hinta sisältää pääsyliput ja opastukset kohteissa suomeksi (kesto n. 2,5 h siirtymineen). Tilaaja korvaa oppaan matkakulut. Ryhmän minimikoko on 20 henkilöä.
Varaukset ja tiedustelut: museo@keuruu.fi , puh. 040 965 5597 tai opas@petajavesi.fi , puh. 040 582 2461.
Petäjäveden vanha kirkko on suosittu vierailukohde myös oppilaille ja opiskelijoille. Vierailulla opitaan maailmanperintökohteen merkityksestä.
Pienimpien koululaisten oppaaksi voi tilata vanhalle kirkolle Jaakko Kirkonrotan, puh. 046-554 3818.