Petäjäveden vanhan kirkon seinähirret ovat nähneet suomalaista maalaiselämää jo neljänä vuosisatana. Tänä syksynä Jyväskylän yliopisto-opiskelijat etsivät uusia tapoja tuoda vanhan kirkon historiaa vierailijoiden koettavaksi ”Kehitä kulttuuriperintökohteen vierailukokemusta” -projektikurssilla. UNESCOn maailmanperintökohteeseen ideoidaan ja suunnitellaan kurssilla ainakin erilaisia tarinoita kertovia ja kuvaavia opastuksia.

Syyslukukauden ajan kestävä kurssi on avoin Jyväskylän yliopiston historian, etnologian ja antropologian, museologian ja Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman opiskelijoille, ja se on toteutettu yhteistyössä Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhankkeen kanssa.

”Laitoksen opiskelijoita on ollut oppaina Petäjäveden vanhassa kirkossa useana vuotena, joten kurssi on luonteva jatko jo olemassa olevalle yhteistyölle. Kurssilla opiskelijat pääsevät hyödyntämään historialliseen todenperäisyyteen pohjaavaa tietoa ja jalostamaan sitä erilaisiksi ideoiksi”, kurssin vetäjät Piia Einonen ja Minna Mäkinen kertovat.

Ideointityö ja alustavien projektisuunnitelmien hahmottelu käynnistettiin Petäjävesi-päivänä 13.9., jolloin kurssilaiset pääsivät myös tutustumaan Petäjäveden vanhaan kirkkoon. Opiskelijoiden alustavissa suunnitelmissa on käsitelty esimerkiksi eri kohderyhmille suunnattuja opastuksia, pelillisyyttä, tarinallistamista ja erilaisia tapahtumia.

Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhankkeen päällikkö Katriina Holm toimii yhtenä kurssin vetäjistä.

”Petäjäveden vanha kirkko kuuluu kansainväliseen UNESCO-kohteiden perheeseen ja kiinnostaa tuhansia turisteja ympäri maailman joka vuosi. On hienoa päästä kuulemaan yliopisto-opiskelijoiden raikkaita näkemyksiä UNESCO-kirkkomme vierailukokemuksen kehittämisestä, ja toivomme, että samalla vahvistamme pysyviä yhteistyörakenteita Jyväskylän yliopiston kanssa”, Holm sanoo.

Kurssin opettajia ovat Miia Kuha, Minna Mäkinen, Piia Einonen ja Katriina Holm.

Opiskelijoiden tuoreiden ideoiden toivotaan monipuolistavan, rikastavan ja elävöittävän kirkon yleisötyötä ja vierailukokemusta. Kurssin tuloksia aiotaan hyödyntää vuonna 2020.

Lisätietoja:
Katriina Holm
hankepäällikkö
Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhanke
katriina.holm@petajavesi.fi
+ 358 40 480 6396

 

Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhanke on keväällä 2018 käynnistynyt Museoviraston, Kirkkohallituksen, Petäjäveden kunnan, seurakunnan ja vanhan kirkon säätiön rahoittama hanke, joka kestää kevääseen 2021 asti. Hankkeen päätavoitteena on kehittää ja edistää kestävää matkailua Petäjäveden vanhan kirkon ympäristössä ja yleisemminkin Petäjäveden alueella.

Juhlavuottaan viettävä Petäjäveden vanha kirkko liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon 25 vuotta sitten vuonna 1994 skandinaavisen talonpoikaisarkkitehtuurin ja hirsirakentamisen ainutlaatuisena merkkiteoksena. Suomessa on seitsemän maailmanperintökohdetta, ja maailmassa niitä on 1121. Vuosina 1763–65 rakennetussa Petäjäveden vanhassa kirkossa käy vuosittain noin 14 000 vierailijaa ympäri maailman. Kirkko on yhä alkuperäiskäytössä ja kesäisin avoinna vierailijoille lähes joka päivä klo 1018. Lue lisää www.petajavedenvanhakirkko.fi.