Kirkkohallituksen päätöksen mukaan Suomen tiekirkot ovat tänä kesänä kiinni koronapandemian takia – tämä koskee siis myös Petäjäveden kirkkoa, joka tavallisesti on kesäisin tiekirkkona vierailijoille auki. 14.7. alkaen keltaista kirkkoa aletaan kuitenkin pitää auki vapaaehtoisvoimin tiistaista sunnuntaihin klo 12-15.

Petäjäveden kirkon uudet maalaukset, jotka on maalannut kuvataiteilija Samuli Heimonen, valmistuivat alkuvuodesta 2020, vain viikkoa ennen kuin koronapandemia sulki Suomen kirkot. Vain harva on tähän mennessä päässyt tätä Suomen tuoreinta kirkkotaidetta ihastelemaan, mutta 14.7. alkaen siihen tarjoutuu vihdoin mahdollisuus. Kyselyitä kirkon aukiolosta on tullut paljon, ja tähän asti kirkkoon on päässyt tutustumaan vain varauksella. Vapaaehtoisten ansiosta runsaaseen kysyntään pystytään vastaamaan ja kirkkoa pidetään yleisölle auki 16.8. saakka tiistaista sunnuntaihin klo 12-15. Tänä aikana kirkkoon ja maalauksiin pääsee tutustumaan omatoimisesti.

 

 

Lisäksi vanhan kirkon oppaat alkavat pitää Petäjäveden kirkolla Keltaisen kirkon tarina -teemaopastuksia perjantaisin, jolloin kirkkoon sekä sen ja Petäjäveden seurakunnan historiaan pääsee tutustumaan oppaan johdolla. Samalla kuulee kirkon taideteoksista hieman tarkemmin. Mikä on tarina Heimosen teosten takana, miten työ eteni ja mitä teos tekijälleen merkitsee?

Keltaisen kirkon tarina -teemaopastuksia järjestetään perjantaisin 17.7.-28.8. klo 16 Petäjäveden kirkolla (Kirkkotie 12). Opastus kestää noin 30 minuuttia. Liput opastetulle kierrokselle maksavat 7 €/5 € ja niitä voi ostaa joko verkkokaupastamme http://petajavedenvanhakirkko.fi tai etukäteen vanhalta kirkolta (Vanhankirkontie 9). Huomaathan, että lippua ei voi ostaa Petäjäveden keltaisen kirkon ovelta.