Monipuolisia kahvilapalveluja vanhan kirkon läheisyydessä

Tänä kesänä voit nauttia monenlaisista kahvilapalveluista aivan vanhan kirkon läheisyydessä. Perinteinen Lemettilän tilan Aittakahvila palvelee asiakkaita tänäkin kesänä, ja kylän kahvilatarjontaa täydentää hiljattain avattu Jäätelökahvila Konttinenttaali.

Lemettilän tilan Aittakahvila on kaunis ja maalaisromanttinen taukopaikka, joka on aloittanut kesäkahvilatoimintansa jo vuonna 2004. Tila sijaitsee aivan vanhan kirkon vieressä, ja kirkolta pääsee hilpaisemaan sinne jalkaisin pellon poikki kulkevaa kirkkopolkua pitkin.

Lemettilän tilalla on ollut asutusta jo 1600-luvulla, ja nykyiset rakennukset on rakennettu pääasiassa 1800-luvulla. Petäjäveden vanha kirkko on rakennettu Lemettilän tilan maille ja tila kuuluu kirkon ohella Unescon maailmanperintöluettelon suojelualueeseen.

Maalaistalon pihapiirissä on mukava hörpätä kahvit tai vilvoitella helteellä kylmillä juomilla tai jäätelöllä. Kahvilasta saa myös itseleivottua sekä suolaista että makeaa kahvileipää. Lisäksi sunnuntaisin on tarjolla lohikeittoa lounaannälkäisille. Samalla pääsee myös tutustumaan maatalon vanhaan esineistöön, jota on esillä aitassa.

Aittakahvila on auki heinäkuussa tiistaista perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 11-15. Maanantait ja lauantait kahvila on kiinni, sillä lauantait on varattu erilaisille juhlille ja vuokrattavien mökkien huollolle. Maanantait ovat hyvin ansaittuja huilipäiviä!

Jäätelökahvila Konttinenttaali avasi ovensa Petäjävedellä ensimmäisen kerran 26.6.2020. Konttikahvila sijaitsee valtatie 23 varressa vanhan kirkon levikkeellä, joten siinä on hyvä pysähtyä jäätelölle samalla kun käy tutustumassa Unescon maailmanperintökohteeseemme! Kahvila on ilmeeltään moderni ja sen pienellä terassilla on hyvä nauttia auringosta ja kahvilan tuotteista.

Jäätelökahvilan vetonaula lienee jäätelöbuffet, jossa asiakas saa itse koota oman jäätelöannoksensa. Pehmiskoneesta annostellaan ensin kuppiin mieleinen määrä joko suklaa- tai vaniljapehmistä, jonka jälkeen valitaan mieleiset kastikkeet, marjat, karkit ja muut lisukkeet. Kahvilasta saa myös kylmiä ja kuumia juomia, kuten kahvia, sekä pientä suolaista ja makeaa.

Jäätelökahvila Konttinenttaali on auki syyskuun loppuun asti joka päivä klo 11-19.

 

Petäjävedellä kahvilapalveluja tarjoavat myös Kahvila Freesi kylän keskustassa (Siltatie 1), liikenneasema Kyläseppä (Karikontie 1) sekä suoramyyntiliike Heinähattu (Karikontie 1).

 

Kahviloiden aukioloajat: 

Lemettilän tilan Aittakahvila: 30.6.-31.7.2020 ti-pe, su klo 11-15

Jäätelökahvila Konttinenttaali: 30.9.2020 asti joka päivä klo 11-19

Kahvila Freesi: ma-to klo 10-16:30, pe klo 10-16

Kyläseppä: ark. klo 6-20,  la 9-20,  su 10-20

Heinähattu: ti-pe 10-17, su 10-14

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.