Rakennetaan yhdessä Keski-Suomelle maailmanperintökeskus.

Petäjävedelle suunnitellaan uutta Keski-Suomen maailmanperintökeskusta esittelemään UNESCO-kohteitamme: Petäjäveden historiallista vanhaa puukirkkoa sekä Struven kolmiomittausketjua. Noin 30 kilometrin päähän Jyväskylästä rakennettava maailmanperintökeskus avaa maailmanperintöaarteidemme historiaa ensimmäistä kertaa uudessa pysyvässä näyttelyssä, kasvattaa alueen vetovoimaa ja tukee Keski-Suomen matkailua. UNESCO-kohteet vetävät vuosittain puoleensa kymmeniä tuhansia matkailijoita yli 50 eri kansallisuudesta, joten Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen merkitys alueen kansainvälisen tunnettuuden ja matkailun edistämisen kannalta on merkittävä. UNESCOn maailmanperintöluetteloon pääseminen vaikuttaa positiivisesti kohteisiin ja koko ympäröivään alueeseen. Maailmanperintökohteet saavat kansainvälistä tunnustusta ja mainetta ympäri maailman, mikä lisää mahdollisuuksia markkinoida koko aluetta ja sen mahdollisuuksia. Jotta hanke saadaan toteutettua, tarvitsemme sinun tukeasi. Lahjoittamalla voit auttaa!
Hankkeessa ovat mukana Museovirasto, Maanmittauslaitos, Petäjäveden kunta, Petäjäveden seurakunta, Petäjäveden vanhan kirkon säätiö, kirkkohallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Leader Vesuri -ryhmä.
Tule sinäkin mukaan!
Petäjävedelle suunnitellaan uutta Keski-Suomen maailmanperintökeskusta esittelemään UNESCO-kohteitamme: Petäjäveden historiallista vanhaa puukirkkoa sekä Struven kolmiomittausketjua. Noin 30 kilometrin päähän Jyväskylästä rakennettava maailmanperintökeskus avaa maailmanperintöaarteidemme historiaa ensimmäistä kertaa uudessa pysyvässä näyttelyssä, kasvattaa alueen vetovoimaa ja tukee Keski-Suomen matkailua. UNESCO-kohteet vetävät vuosittain puoleensa kymmeniä tuhansia matkailijoita yli 50 eri kansallisuudesta, joten Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen merkitys alueen kansainvälisen tunnettuuden ja matkailun edistämisen kannalta on merkittävä. UNESCOn maailmanperintöluetteloon pääseminen vaikuttaa positiivisesti kohteisiin ja koko ympäröivään alueeseen. Maailmanperintökohteet saavat kansainvälistä tunnustusta ja mainetta ympäri maailman, mikä lisää mahdollisuuksia markkinoida koko aluetta ja sen mahdollisuuksia. Jotta hanke saadaan toteutettua, tarvitsemme sinun tukeasi. Lahjoittamalla voit auttaa!
Hankkeessa ovat mukana Museovirasto, Maanmittauslaitos, Petäjäveden kunta, seurakunta, vanhan kirkon säätiö, kirkkohallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Leader Vesuri -ryhmä.
Tule sinäkin mukaan!
Petäjävedelle suunnitellaan uutta maailmanperintökeskusta esittelemään UNESCO-kohteitamme: Petäjäveden historiallista vanhaa puukirkkoa sekä Struven kolmiomittausketjua. Noin 30 kilometrin päähän Jyväskylästä rakennettava maailmanperintökeskus avaa maailmanperintöaarteidemme historiaa ensimmäistä kertaa uudessa pysyvässä näyttelyssä, kasvattaa alueen vetovoimaa ja tukee Keski-Suomen matkailua. UNESCOn maailmanperintöluetteloon pääseminen vaikuttaa positiivisesti kohteisiin ja koko ympäröivään alueeseen. Maailmanperintökohteet saavat kansainvälistä tunnustusta ja mainetta ympäri maailman, mikä lisää mahdollisuuksia markkinoida koko aluetta ja sen mahdollisuuksia. Jotta hanke saadaan toteutettua, tarvitsemme sinun tukeasi. Lahjoittamalla voit auttaa!
Hankkeessa ovat mukana Museovirasto, Maanmittauslaitos, Petäjäveden kunta, seurakunta, vanhan kirkon säätiö, kirkkohallitus, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Leader Vesuri -ryhmä.
Tule sinäkin mukaan!
Hankkeeseen lahjoittaneiden yritysten kanssa voidaan sopia erilaisista yhteistyömahdollisuuksista, yritykselle räätälöidyistä vierailuista sekä näkyvyydestä Keski-Suomen maailmanperintökeskuksessa. Lahjoitussumman koosta riippuen voidaan sopia mm.
Osallistuminen hankkeseen tuo lahjoittajille myös verohyötyä, sillä Verohallinto on nimennyt vanhan kirkon säätiön vähennyskelpoisen rahalahjoituksen saajaksi vuosiksi 2019–2023. Lahjoitukset 850 eurosta aina 50 000 euroon asti ovat vähennettävissä veronalaisesta tulosta.
Haluaisitko keskustella näkyvyydestä tai yhteistyömahdollisuuksista?
Ota yhteyttä: puh. 040 582 2461, katriina.holm@petajavesi.fi
Voit lahjoittaa haluamasi summan myös tilisiirtona:
Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67
Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr
Viesti: Lahjoitus
Keräyslupa: RA/2020/1404 (voimassa 9.11.2020 alkaen)
Keräysalue: koko Suomi (lukuun ottamatta Ahvenanmaa)
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus

Keski-Suomen maailmanperintökeskuksen on suunnitellut puurakentamisesta tunnettu, palkittu arkkitehti Mikki Ristola, AOR Arkkitehdit -toimistosta. Perinteisiä rakennusmenetelmiä ja -tyyliä sekä modernia suomalaista puuarkkitehtuuria yhdistelevä Keski-Suomen maailmanperintökeskus solmii tyyliltään yhteen maailmanperintökohteiden arvokkaan historian ja tuo sen kaikkien vierailijoiden saataville kiinnostavassa muodossa. Uusi Keski-Suomen maailmanperintökeskus on nähtävyys jo itsessään, sillä se esittelee suomalaisen puurakentamisen ja arkkitehtuurin uusimpia tuulia. Suomalainen arkkitehtuuri on maailmalla arvostettu brändi, joka on kerännyt kansainvälistäkin arvostusta ja tunnustusta. Keski-Suomen maailmanperintökeskus vahvistaa alueen vetovoimaa matkailukohteena niin kotimaassa kuin Suomen rajojen ulkopuolella.

Kaksi Suomen seitsemästä UNESCO-maailmanperintökohteesta sijaitsee Keski-Suomessa. Maailmanperintöluettelo on 1970-luvulta lähtien toiminut UNESCOn järjestelmä, joka pyrkii suojelemaan maailman kulttuuri- ja luonnonperintöä. Maailmanperintöluetteloon valitut kohteet ovat arvokkaita ja ainutlaatuisia perintökohteita, joiden suojelu on erityisen tärkeää ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle. Maailmanperintöluetteloon pääseminen edellyttää kulttuuriperintökohteelta, että se on inhimillisen luovuuden mestariteos tai poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista.

Petäjäveden vanha kirkko liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1994 skandinaavisen talonpoikaisarkkitehtuurin ja hirsirakentamisen ainutlaatuisena merkkiteoksena. Vuosina 1763–65 rakennetussa Petäjäveden vanhassa kirkossa käy vuosittain noin 14 000 vierailijaa kotimaasta ja ulkomailta. Kirkko on alkuperäiskäytössä ja kesäisin avoinna vierailijoille. Kirkon opastustoiminnasta ja maailmanperintöyhteistyöstä vastaa Petäjäveden vanhan kirkon säätiö. www.petajavedenvanhakirkko.fi
Struven kolmiomittausketju otettiin vuonna 2005 Unescon maailmanperintöluetteloon. Struven ketju edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä. Kolmiomittausketju ulottuu 10 valtion kautta Pohjoiselta jäämereltä Mustallemerelle. Suojeltaviksi maailmanperintökohteiksi on valittu 34 mittauspistettä, joista 6 on Suomessa. Ketjun muut mittauspisteet sijaitsevat Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Moldovassa. Struven ketjun Suomen pisteissä vierailee vuosittain 12 000 kävijää. Kolmiomittausketjun pisteitä hallinnoi Maanmittauslaitos. www.maanmittauslaitos.fi/struvenketju
Kuva Oravivuoren mittaustornista: Visit Jyväskylä Region, kuvaaja: Jukka Paakkinen.

Keski-Suomen maailmanperintökeskushanke on saanut maaseuturahaston tukea Leader Vesuri-ryhmän kautta.